Sisällysluettelo

Betsoftin pelien ominaispiirteet

Betsoftin parhaat peliautomaatit

Kannattaako Betsoftin pelejä pelata?

Betsoftn hyvät ja huonot puolet

Yhteenveto

Betsoftin pelien ominaispiirteet

Betsoft tehnyt heti ensimmäistä peleistä asti selväksi, että tämä pelistudio ei mene siitä missä aita on matalin. Pelit ovat visuaalisesti todella hienoja, ja ne sisältävät usein paljon animaatioita. Animaatiot voivat liittyä suoraan pelin tapahtumiin, mutta ne voivat olla myös lisäviihdettä rullien ulkopuolella.

Alkuaikoina Betsoft teki käytännössä ainoastaan Flash-pelejä, mutta käänne tällä saralla tapahtui vuonna 2016. Silloin Flash vaihtui HTML5:een, ja tästä syystä pelit toimivat nykyään oikeastaan kaikilla laitteilla. Näyttävien 3D-peliautomaattien pariin pääsee siis myös iPhoneilla, iPadeilla ja Android-mobiililaitteilla.

Peliautomaatit ja niiden kehittäjät

Juuri 3D onkin se asia, joka erottaa Betsoftin monista muista pelinkehittäjistä. 3D-elementit tekevät peleistä näyttävämpiä, mutta ne voivat parhaimmillaan kasvattaa myös pelin viihdearvoa huomattavasti.

Peliautomaatit

Suurin osa Betsoftin peleistä on erilaisia peliautomaatteja, kaiken kaikkiaan Betsoft on julkaissut yli 100 peliautomaattia. Pelin teemat vaihtelevat valtavan paljon, mutta suurin osa niistä 5-rullaisia ja 3-rivisiä videopeliautomaatteja.

Mukana on kuitenkin myös valtavirrasta poikkeavia pelejä, kuten mehiläiskennoa muistuttava The Hive. Betsoftin tunnetuimpia pelejä ovat A Night in Paris, Good Girl, Bad Girl ja Safari Sam, josta on tehty myös jatko-osa.

Jackpot-pelit

Betsoft on kunnostautunut myös jackpot-pelien kehittäjänä, ja yritys onkin julkaissut lukusia progressiivisia jackpot-pelejä. Voit tavoitella jättivoittoja esimerkiksi peleissä Greedy Goblin, Mr. Vegas, Mega Glam Life ja Slots Angels.

Betsoftin jackpot-pelien kohdalla kannattaa lukea läpi pelin säännöt, sillä joitakin pelejä tulee pelata maksimipanoksella voidaksesi voittaa jackpotin. Jackpotit ovat myös melko pieniä verrattuna muutamien muiden pelinkehittäjien jackpot-peleihin.

Megaways-kolikkopelit

Betsoft ei ole monien muiden pelinkehittäjien tavoin lähtenyt toistaiseksi kehittämään omia Megaways-pelejä, eikä myöskään vanhoista peleistä ole tällä hetkellä näköpiirissä uusia Megaways-versioita.

Pöytäpelit

Erilaisten videoslottien ja 3D-peliautomaattien lisäksi Betsoft on julkaissut myös lukuisia pöytäpelejä. Betsoftin pöytäpelivalikoimasta löytyy perinteisiä ruletteja ja blackjackeja, mutta myös paljon muuta. Pelistudio on kehittänyt myös esimerkiksi Red Dogin, Pai Gow -pokerin sekä muutamia muita erilaisia pokeripelejä.

Livekasino

Betsoft on jättänyt livekasinon pelit muiden huoleksi, eikä ole ainakaan toistaiseksi julkaissut omia livepelejä. Koska kyseessä on kuitenkin melko innovatiivinen pelistudio, joten olisi mielenkiintoista nähdä myös Betsoftin omia livepelejä. Mikään ei tietysti ole poissuljettua tulevaisuudessa!

Betsoftin parhaat peliautomaatit

Betsoftin yli 100 pelin läpi kahlaaminen vaatii melko paljon aikaa, joten listasimme homman helpottamiseksi alle 10 kokeilemisen arvoista Betsoft-peliä.

PeliautomaattiTärkeimmät ominaisuudet
 Good Girl, Bad Girl
Good Girl, Bad Girl pelin kuvankaappaus
5 rullaa, 3 riviä, 15 voittolinjaa
3 eri pelitilaa, bonuspeli
Wild- ja Scatter -symbolit
Progressiivinen jackpot
97,80 % RTP
Keskitason volatiliteetti
Miles Bellhouse and the Gears of Time
Miles Bellhouse and the Gears of Time pelin kuvankaappaus
5 rullaa, 4 riviä, 10 voittolinjaa
3 ilmaiskierrostoimintoa
Wild- ja Scatter -symbolit
54 240 € maksimivoitto
96,98 % RTP
Matala volatiliteetti
Take the Bank
Take the Bank pelin kuvankaappaus
5 rullaa, 3 riviä, 10 voittolinjaa
Ilmaiskierrokset, räjähtävät Wildit
Wild- ja Scatter -symbolit
7 194 € maksimivoitto
96,21 % RTP
Matala volatiliteetti
Spinfinity Man
Spinfinity Man pelin kuvankaappaus
7 rullaa, 7 riviä, rykelmävoitot
Ilmaiskierrokset laajenevilla symboleilla
Wild- ja Scatter -symbolit
503 800 € maksimivoitto
95,80 % RTP
Keskitaso volatiliteetti
Stampede
Stampede pelin kuvankaappaus
5 rullaa, 3 riviä, 1 024 voittolinjaa
Ilmaiskierrokset, voittokertoimet
Wild Scatter -symbolit
769 400 € maksimivoitto
95,27 % RTP
Korkea volatiliteetti
The Slotfather
The Slotfather pelin kuvankaappaus
5 rullaa, 3 riviä, 30 voittolinjaa
Ilmaiskierrokset, bonuspeli
Wild Scatter -symbolit
500 000 € maksimivoitto
96,21 % RTP
Korkea volatiliteetti
Mega Glam LifeMega Glam Life pelin kuvankaappaus5 rullaa, 3 riviä, 20 voittolinjaa
Ilmaiskierrokset laajenevilla symboleilla
Wild- ja Scatter -symbolit
500 000 € maksimivoitto
96,29 % RTP
Korkea volatiliteetti
Safari Sam
Safari Sam pelin kuvankaappaus
5 rullaa, 3 riviä, 30 voittolinjaa
Ilmaiskierrokset, voittokertoimet, pinotut symbolit
Wild- ja Scatter -symbolit
250 000 € maksimivoitto
94,21 % RTP
Korkea volatiliteetti
Rook’s RevengeRook’s Revenge pelin kuvankaappaus5 rullaa, 3 riviä, 25 voittolinjaa
Ilmaiskierrokset, voittokertoimet
Wild Scatter -symbolit
2 330 000 € maksimivoitto
94,53 % RTP
Keskitason volatiliteetti
Take Olympus
Take Olympus pelin kuvankaappaus
5 rullaa, 3 riviä, 50 voittolinjaa
Ilmaiskierrokset, voittokertoimet
5 Wild- ja Scatter-symbolia
93 120 € maksimivoitto
95,49 % RTP
Matala volatiliteetti

Kannattaako Betsoftin pelejä pelata?

Betsoftin pelivalikoima kattaa hyvin laajalla skaalalla erilaiset peliautomaatit, joten pelit ovat tutustumisen arvoisia, elleivät ne vielä ole tuttuja.

Betsoft on tunnettu etenkin visuallisesti upeasti toteutetuista 3D-peleistä. Omintakeiset teemat, huumori ja erilaiset bonustoiminnot tekevät Betsoftin pelieen pelaamisesta varsin hauskaa.

Toisaalta progressiivisia jättipotteja ja Megaways-pelejä Betsoftilta ei ainakaan vielä löydy, joten jos nämä ovat suosikkejasi, kannattaa katsella jonkin toisen pelinvalmistajan suuntaan.

Betsoftin hyvät ja huonot puolet

Yleensä kaikessa on sekä hyviä että huonoja puolia ja se, mikä käy yhdelle, on jollekin toiselle kauhistus. Siksipä yritimme listata mahdollisimmaan puolueettomasti seikkoja, jotka Betsoftin peleissä voidaan nähdä hyvinä ja huonoina puolina.

Hyvät puoletHuonot puolet
vihreä yläpeukku Lisensoidut ja testatut pelitpunainen alapeukku Ei progressiivisia jackpot-pelejä
vihreä yläpeukku Pelit sisältävät paljon bonustoimintojapunainen alapeukku Ei Megaways-pelejä
vihreä yläpeukku Innovatiivinen ote pelinkehityksessäpunainen alapeukku Ei livekasinopelejä
vihreä yläpeukku Julkaisee paljon uusia peliautomaattejapunainen alapeukku Osa peleistä melko samankaltaisia keskenään
vihreä yläpeukku Tarjolla myös pöytäpelejäpunainen alapeukku Kasinoilla on mahdollisuus mukauttaa RTP:tä
vihreä yläpeukku Peliautomaattien RTP yleensä 96–97 %punainen alapeukku Volatiliteettitaso on lähes aina melko korkea
vihreä yläpeukku 3D-pelien edelläkävijäpunainen alapeukku Osa peleistä todella yksinkertaisia

Pelaa parhaita Betsoft -peliautomaatteja Slotsialla!

Betsoftin pelivalikoimasta löytyy lähestulkoon jokaiselle jotakin – progressiivia jättipotteja ja livekasinoa lukuunottamatta.

Kyseessä on lisensoitu ja luotettava pelinkehittäjä, jonka kaikki pelit testataan reiluuden varmistamiseksi.

Voit testata suosituimpia Betsoft-pelejä ilmaiseksi Slotsialla ja lukea peliarvosteluja.

Kun olet valmis pelaamaan oikealla rahalla, valitse kasino Slotsian parhaiden kasinoiden listalta, lunasta tervetuliaisbonus ja pyöräytä pelit käyntiin.

2
4.5/5
0 ilmaiskierrosta
€500 bonus
  • Verovapaa kasino
  • Yli 600 pelin valikoima
  • Paljon talletusbonuksia
3
5/5
100 ilmaiskierrosta
€0 bonus
  • Kasino ilman rekisteröitymistä
  • Kotiutukset jopa vain 15 minuutissa
  • Suomenkielinen nettikasino
4
4.5/5
450 ilmaiskierrosta
€200 bonus
  • 450 ilmaiskierrosta ilman talletusta
  • Suomalainen nettikasino
  • Hyvät kampanjat ja tarjoukset
5
4.5/5
50 ilmaiskierrosta
€110 bonus
  • Ilmaiskierroksia ilman talletusta
  • Tai ilmaista pelirahaa!
  • Cashback-bonusta viikoittain & VIP-ohjelma
6
5/5
225 ilmaiskierrosta
€100 bonus
  • Erinomaisia kampanjoita
  • Verovapaat voitot
  • Nyt myös ilman rekisteröintiä!
7
5/5
131 ilmaiskierrosta
€275 bonus
  • Ilmaiskierroksia, super- tai megaspinnejä
  • Ilmaiskierroksilla ei kierrätysvaatimuksia
  • Suomalainen nettikasino
8
4.5/5
100 ilmaiskierrosta
€300 bonus
  • 10 ilmaiskierrosta ilman talletusta
  • VIP-ohjelma
  • Verovapaat voitot
9
5/5
25 ilmaiskierrosta
€1000 bonus
  • Ilmaiskierroksilla ei kierrätysvaatimusta
  • Mahtava mobiilikasino
  • Nyt myös Pay N Play -vaihtoehto
10
4.5/5
100 ilmaiskierrosta
€0 bonus
  • Ilmaiskierroksilla ei kierrätysvaatimuksia
  • Paljon vaihtuvia kampanjoita
  • Pay N Play -kasino
11
4.5/5
0 ilmaiskierrosta
€25 bonus
  • Tuplaa 25 € riskitön talletus tai saat rahasi takaisin – ei kierrätysvaatimuksia!
  • Erinomainen ja laadukas pelivalikoima
  • Oma hauska bonusjärjestelmä
12
4.5/5
50 ilmaiskierrosta
€0 bonus
  • Ei kierrätysvaatimuksia
  • Pay N Play -pikamaksut
  • Suomalainen kasino
13
4.5/5
30 ilmaiskierrosta
€150 bonus
  • Myös Pay N Play -vaihtoehto
  • Ilmaiskierrosten kierrätys vain 15x
  • Verovapaat voitot

Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | BML Group Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/108/2004.

14
4.5/5
50 ilmaiskierrosta
€0 bonus
  • Suomalainen Pay N Play -kasino
  • Verovapaat voitot
  • Ilmaiskierroksilla ei ole kierrätysvaatimuksia
15 Vain Slotsialta
4/5
100 ilmaiskierrosta
€350 bonus
  • Verovapaa nettikasino
  • Hyvä VIP-ohjelma & cashback
  • Yli 4 000 peliä
16
4/5
300 ilmaiskierrosta
€0 bonus
  • Verovapaa kasino, nyt myös Pay N Play
  • Bonuksia, VIP-ohjelma & cashback
  • 24/7 asiakaspalvelu
17
4.5/5
0 ilmaiskierrosta
€1000 bonus
  • 5 % top up -bonus joka talletuksesta!
  • Kasinosovellus (Android & iOS)
  • Kasino, vedonlyönti ja livekasino
18
4.5/5
11 ilmaiskierrosta
€200 bonus
  • 200 % bonus 200 € asti
  • 11 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta
  • Netin suurin peliautomaattivalikoima!
19
4.5/5
0 ilmaiskierrosta
€0 bonus
  • 25 % cashback joka kuukausi
  • Verovapaa Pay N Play -kasino
  • Yli 5 800 peliä
20
4/5
0 ilmaiskierrosta
€0 bonus
  • Trustlyn Pay N Play -pikamaksut
  • Mega Loyalty -bonukset ja päivittäinen 10 % cashback
  • Cashbackilla ei ole ylärajaa eikä kierrätysvaatimusta

Casinopedia

Lue lisää
Jouluiset peliautomaatit
Casinopedia

Jouluiset peliautomaatit 2021 – parhaat pelit ja kasinot

Mitkä ovat kaikkien aikojen parhaat joulupelit ja uudet jouluiset peliautomaatit 2021?

author Tuuli
Virtuaalikasinot ja virtuaalitodellisuus nettikasinoilla
Casinopedia

Virtuaalikasinot – valtaako virtuaalitodellisuus myös nettikasinot?

Mitä ovat VR-kasinot ja onko virtuaalitodellisuus valtaamassa myös nettikasinot?

author Tuuli
slotsia
Casinopedia

Mitä on tilttaaminen ja miten välttää se?

Miksi ja miten tilttaaminen tapahtuu ja miten sen voi estää?

author arto
✕︎

Tilaa uutiskirje, niin saat tarjouksia Slotsialta!

Sähköpostiosoitteen on oltava käytössä

Sähköpostiosoite ei ole käytössä.

*Kaikissa sähköposteissa on linkki, josta voit perua tilauksen milloin vain.
Tilaa uutiskirje saadaksesi parhaat kasinobonukset!
✕︎
x

Newsletter error